Auton ostaminen rahoituksella

TL;DR; Auto kannattaa maksaa pois mahdollisimman hitaasti, jos onnistut saamaan siihen rahoituksen minkä korko on pienempi kuin sijoituksista ja säästöistä saatava nettokorkotuotto. Autoa valittaessa pitää lisäksi huomioida se, että jos auton rahoituksesta ei selviä ilman suurempaa viimeistä erää, on auto liian kallis suhteessa käytettävissä oleviin varoihin.
Törmäsin joku aika sitten Miika Ylhäisen autorahoitusta käsittelevään videoon ja ajattelin sen innoittamana kirjoittaa omia ajatuksiani myös tämän blogin puolelle.
Sähköautojen matalat energiakulut ovat houkutelleet polttomoottoriautojen omistajia vaihtamaan sähköön jo useamman vuoden ajan. Logiikka ajatuksen taustalla on se, että jos sähköautoa varten pitää ostaa sadalla eurolla sähköä kuukaudessa, niin polttomoottoriautolla voi kulua samoilla kilometreillä esimerkiksi 350 €/kk. Nyt jos polttomoottoriauton sijaan päättää ostaa sähköauton, on uuden auton omistajalla käytössään 250 €/kk millä voi maksaa kalliimman auton rahoitusta. Toinen tapa päästä kiinni hankintahinnaltaan kalliimpaan sähköautoon on säätää rahoituksen kuukausilyhennys siten, että auto ei ole vielä kokonaisuudessaan maksettu rahoituskauden lopuksi, vaan lopussa odottaa suurempi viimeinen erä. Useimmiten rahoitus on tapana suunnitella siten, että auton arvo rahoituksen lopussa olisi suurempi kuin mitä maksettavaksi jäänyt viimeinen erä.
Miikan video käsitteli tilannetta missä hänen autonsa rahoituksen maksun vauhti oli hitaampi kuin mitä auton arvonalenema ja sen seurauksena hän joutui maksamaan rahoitusyhtiölle hankkiutuessaan autosta eroon. Yleensä rahoitusyhtiöt osaavat arvioida autojen arvonaleneman sen verran hyvin, että tällainen tilanne ei pääse syntymään. Arvonalenemia on ollut tavallista vaikeampaa arvioida lähivuosien aikana, koska sähköautojen tekniikka kehittyy nopeasti ja maailmaa ovat koetelleet useat erilaiset kriisit. Tämän seurauksena osa ihmisistä on niin sanotusti “veden alla”, eli autosta on jäljellä enemmän maksettavaa kuin mikä on auton sen hetkinen arvo.
Minulla on itselläni tällainen tilanne. Ostin oman sähköautoni keväällä 2022 hintaan 50 000 €. Maksoin 10 000 € käsirahan autoa ostaessa ja valitsin kuukausierän siten, että viiden vuoden rahoituksen jälkeen minulla on maksettavana suuruudeltaan 20 000 € oleva viimeinen erä. Autostani on tällä hetkellä maksamatta noin 26 000 € ja Nettiauton perusteella autoliikkeiden asettamat pyyntihinnat vastaaville autoille ovat noin 25 000 - 26 000 € tuntumassa. Jos autoliike haluaa vaikkapa 20% katteen myyntihinnasta, he maksavat minulle autostani arviolta noin 20 000 €. Olen siis noin 5 000 € “veden alla”. En odottanut auton arvon putoavan näin nopeasti, mutta otin sen mahdollisuuden huomioon ostaessani autoa.
Minun olisi taloudellisesti mahdollista lyhentää velkaa siten, että auto olisi kokonaan maksettu viidessä vuodessa. Auton ostohetkellä rahoitusten korot olivat erittäin alhaiset ja onnistuin saamaan rahoitukseen 0.98% koron. Mikäli rahoitukseen saa näin alhaisen koron, kannattaa autoa varten otettua lainaa lyhentää mahdollisimman hitaasti. Pienemmän kuukausierän ansiosta säästyneitä rahoja ei saa laittaa kulutukseen, vaan ne on säästettävä suurempaa viimeistä erää varten. Autoa valittaessa pitää huomioida se, että jos auton rahoituksesta ei selviä ilman suurempaa viimeistä erää, on auto liian kallis suhteessa käytettävissä oleviin varoihin.
Käytännössä riskitön tapa säästää rahat viimeiseen erään on tallettaa ne jollekin säästötilille mikäli säästötilin korko on vähintään rahoituksen korko jaettuna luvulla 0.7. Tämä jakolasku johtuu siitä, että pienistä pääomatuloista maksetaan 30% veroa. Jos korko on tätä suurempi, saa säästötilillä makaavista euroista enemmän tuottoa kuin mitä samat eurot pienentäisivät rahoituksen korkokulujen määrää. Minun tapauksessani säästötilin koron pitää olla minimissään 0.98%/0.7 = 1.4%.
Lisäksi kannattaa huomioida se, että nämä rahat on käytettävissä, jos vastaan tulee joku yllättävä ongelma mikä on pakko hoitaa rahalla. Jos lyhennät auton rahoitusta tarpeettoman nopeasti, et saa autoon uponnutta pääomaa mitenkään käyttöön esim. yllättävää remonttia tai lemmikin lääkärikulua varten.
Jos olet onnistunut keräämään enemmän säästöjä, niin edellistä parempi vaihtoehto on säästää ostamalla jotain passiivista osakeindeksirahastoa. Osakkeiden pitkän aikavälin tuotto on ollu perinteisesti 6-7% vuodessa, joten rahalle saa merkittävästi säästötiliä paremman tuoton ja sitä kautta auton lopullinen hinta jää nettona pienemmäksi. Tässä on kuitenkin riskinä se, että markkinatilanne on huono auton viimeisen maksuerän erääntyessä ja sijoituksia joutuu myymään pois tappiolla. Rahastosijoitukset mahdollistavat isomman tuoton, mutta myös riskit ovat suuremmat. Suuremman riskin ottaminen on mahdollista mikäli sinulla on enemmän säästöjä ja voit maksaa viimeisen erän vaikka sijoitukset olisivatkin tappiolla.
Mikäli autosi rahoituksen korko on suurempi kuin säästötililtä tai sijoituksista saatava tuotto, on kannattavampaa maksaa auto mahdollisimman nopeasti.
Oma suunnitelmani on ollut säästää 10 000 € Svean säästötilille ja 10 000 € indeksirahastoihin Nordnettiin. Rahastojen korkeammat tuotot kiinnostavat, mutta haluan hajauttaa osan riskittömälle säästötilille.
Ennen rahoituksen viimeisen erän maksamista kannattaa selvittää mihinkä hintaan eri toimijat olisivat valmiita rahoittamaan viimeisen suuremman erän muutaman vuoden ajalle. Jos tähän saa pienen koron, kannattaa auton maksamista venyttää mahdollisimman pitkälle aikavälille. Uudelleenrahoitusta kannattaa kysyä eri autoliikkeistä. Tässä tilanteessa autoliike maksaa viimeisen erän rahoitusyhtiölle ja sinä ostat saman auton takaisin autoliikkeeltä uudella rahoituksella. Autoliike saa rahaa myydessään uuden rahoituksen ja sinä saat lisää maksuaikaa autollesi.
Teksti ja kuvat: Ville Kotimäki
Jos tykkäsit tekstistä, niin mun kirjoitteluja voi tukea ostamalla kahvia täältä:
https://www.buymeacoffee.com/villekotimaki
Jos tykkäsit tekstistä, niin mun kirjoitteluja voi tukea ostamalla kahvia täältä:
https://www.buymeacoffee.com/villekotimaki
Kommentit
Lähetä kommentti